25.2.2013

Asian tausta ja toimitusositus

A ja B olivat solmineet avioliiton 16.8.1996. A kuoli 16.4.2000 ja B 22.2.2001.

Pesänjakaja oli toimittanut kuolinpesien välillä omaisuuden osituksen 15.10.2009. Pesänjakaja oli osituslaskelmassaan päätynyt siihen, että A:n kuolinpesän säästö oli 97 433,11 euroa ja B:n kuolinpesän säästö 5 206,33 euroa. A:n kuolinpesän B:n kuolinpesälle suoritettavan tasingon määrä siten olisi 46 118,39 euroa. A:n kuolinpesän esittämän osituksen sovittelua koskeneen vaatimuksen johdosta pesänjakaja oli katsonut, että sovittelun puolesta puhuivat A:n huomattava varallisuus ennen avioliittoa sekä omaisuuden arvo ositushetkellä. Mainittua omaisuutta ei ollut koskenut taloudellinen yhteys eikä B ollut vaikuttanut omaisuuden säilyttämiseen ja kartuttamiseen. Avioliitto oli ollut lyhytkestoinen ja puolisoiden yhteinen talous oli ollut vähäistä. A:n panostus yhteiseen talouteen oli ollut B:n panostusta suurempi. A:n terveydentila oli esitetyn selvityksen perusteella ollut siten heikentynyt, ettei hän ollut kyennyt avioliittoa solmiessaan arvioimaan avioliiton varallisuusoikeudellisia vaikutuksia tai niiden merkitystä taloudelleen. Lääkärin mukaan A ei ollut ollut kesällä 1996 oikeustoimikelpoinen. Koko avioliiton ajan A:n taloudelliset asiat olivat olleet ulkopuolisten hoidossa, ensin uskotun miehen ja tämän jälkeen lähinnä C:n, joka oli B:n kuolinpesän osakas. Niitä oikeustoimia, joita A oli itse tehnyt, oli tuomioistuinteitse todettu pätemättömäksi. B oli joutunut pian avioliiton solmimisen jälkeen ja A yhdeksän kuukauden kuluttua avioliiton solmimisesta pysyvästi laitoshoitoon. A:n ja B:n avioliittoon ei ollut kuulunut sellainen puolisoiden välinen läheisyys, kumppanuus, vastuu toisesta puolisosta ja taloudellinen yhteys, joka avioliittoon kuului. Näillä perusteilla pesänjakaja oli sovitellut ositusta siten, että A:n kuolinpesä ei ollut velvollinen suorittamaan tasinkoa B:n kuolinpesälle.

Kanne ja vastaus Hyvinkään käräjäoikeudessa

B:n kuolinpesän osakas C vaati muun ohessa, että osituksen sovittelu kumotaan ja A:n kuolinpesä velvoitetaan suorittamaan tasinkoa 46 118,39 euroa B:n kuolinpesälle.

A:n kuolinpesä vastusti kannetta. Sovittelun puolesta puhuivat avioliiton lyhyt kesto, avioliittoa edeltäneen yhteiselämän taloudellisen yhteyden puuttuminen sekä se, että kaikki osituksen kohteena oleva omaisuus oli A:n ennen avioliittoa hankkimaa omaisuutta.

Käräjäoikeuden välituomio 12.10.2010

Käräjäoikeus katsoi välituomiossaan, että avioliittolain 103 b §:ssä tarkoitettu osituksen sovittelu oli mahdollista kahden kuolinpesän välillä toimitettavassa osituksessa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Klaus Semmelmayr.

Käräjäoikeuden tuomio 29.3.2011

Käräjäoikeus hyväksyi pesänjakajan ratkaisun perusteluineen ja hylkäsi B:n kuolinpesän osakkaan C:n kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Klaus Semmelmayr.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 28.2.2012

B:n kuolinpesän osakas C valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli kysymys siitä, voitiinko ositusta sovitella kahden kuolinpesän välillä silloin, kun sovitteluperusteena oli toisen perillistahon saama perusteeton taloudellinen etu. Mikäli sovittelu kyseisessä tilanteessa oli mahdollista, oli ratkaistava, mitkä olivat sovittelun edellytykset ja täyttyivätkö edellytykset nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa.

Hovioikeus totesi, että oikeuskäytännössä ei ollut otettu kantaa osituksen sovitteluperusteiden soveltamiseen tilanteessa, jossa sovittelua vaadittiin kahden kuolinpesän välillä. Lain esitöiden mukaan sovittelu tulisi näissä tapauksissa kyseeseen vain harvoin.

Hovioikeus katsoi, ettei esitetystä näytöstä käynyt yksiselitteisesti ilmi, milloin A:n ja B:n yhdessä asuminen oli alkanut. Kysymyksen arviointia vaikeutti osaltaan myös se, ettei ollut olemassa selvää sääntöä siitä, minkälaiset asuinolosuhteet voitiin tulkita yhdessä asumiseksi. Esitetyn näytön perusteella hovioikeus katsoi, että A ja B olivat asuneet yhdessä noin kymmenen vuotta ennen avioliiton solmimista.

Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että puolisot olisivat erityisesti toimineet yhteisen talouden hyväksi. Asiassa oli lisäksi riidatonta, että aviopuolisot eivät olleet kartuttaneet toistensa omaisuutta tai vaikuttaneet sen säilyttämiseen. Todistajina kuullut lääkärit olivat olleet sitä mieltä, että avioliittoa solmittaessa A ei ollut ollut terveydentilansa vuoksi kykenevä huolehtimaan taloudellisista asioista. Tähän nähden oli epätodennäköistä, että A:n avioehtosopimuksen tekemättä jättäminen olisi liittynyt puolisoiden väliseen jäämistösuunnitteluun.

Asiassa oli kysymys sovitteluedellytysten harkinnasta tilanteessa, jossa vastakkain olivat kahden hyvin ikääntyneen perittävän kuolinpesien osakkaiden edut. Sovittelusäännöksen tavoite oli henkilösidonnainen aviopuolison oikeuksien suojaaminen, ja sen vuoksi tällaisessa tilanteessa oli perusteltua antaa merkitystä paitsi perittävien itsensä myös heidän perillistensä panostukseen perittävien taloudellisten asioiden hyväksi. Esitetyn näytön valossa ei voitu päätellä A:n toissijaisten perillisten vaikuttaneen A:n taloudellisten tai muidenkaan asioiden hoitamiseen. Se seikka, että C oli hoitanut A:n ja B:n asioita 1990-luvulla ja erityisesti heidän viimeisinä elinvuosinaan, puhui osituksen sovittelua vastaan.

Mitä vähäisemmästä tasingon määrästä oli kysymys, sitä varovaisemmin tuli suhtautua sovitteluvaatimukseen. Tasingon määrän suuruutta arvioitaessa oli annettava merkitystä myös ositustahojen taloudellisille oloille. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä riitapuolten taloudellisista oloista. Tasingon määrää ei voitu objektiivisesti arvioiden pitää erityisen vähäisenä, muttei varsinkaan perillisten lukumäärä huomioon ottaen myöskään huomattavan suurena. Näin ollen tasingon määrä ei puoltanut sovittelua eikä toisaalta puhunut sovittelua vastaan.

A:n kuolinpesän osakkaat olivat vedonneet sovitteluvaatimuksen tueksi A:n terveydentilaan. Hovioikeus katsoi, että rajoittunut oikeustoimikelpoisuus avioliittoa solmittaessa voitiin ottaa huomioon osituksen sovittelussa. Riittävää näyttöä A:n oikeustoimikelvottomuudesta ei ollut esitetty. Esitetyn selvityksen perusteella hovioikeus piti mahdollisena, ettei A ollut täysin ymmärtänyt avioliiton solmimisen taloudellisia seuraamuksia. Tämän voitiin katsoa jossain määrin puoltavan osituksen sovittelua.

Hovioikeus katsoi, että kokonaisharkinnassa oli otettava huomioon, että kysymyksessä oli ollut pienituloisten eläkeläisten välinen avo- ja avioliitto, jolloin sekä mahdollisuudet että tarpeet omaisuuden kartuttamiseksi olivat olleet vähäiset. Tämän vuoksi toiminnalle yhteisen talouden hyväksi ei voitu antaa harkinnassa ratkaisevaa painoarvoa.

A:n terveydentilan avioliiton solmimishetkellä voitiin katsoa puoltavan sovittelua, mutta yksin tämä seikka ei ollut riittävän painava peruste kokonaisharkinnassa. Sen sijaan sovittelua vastaan puhui voimakkaasti se, että A:n toissijaisten perillisten osallistumisesta hänen elämäänsä ei ollut yhtä perillistä lukuun ottamatta esitetty mitään näyttöä ja että B:n kuolinpesän osakas C perheineen oli auttanut A:ta taloudellisten ja muidenkin asioiden hoitamisessa. Kun otettiin lisäksi huomioon A:n perillisten asema toissijaisina perillisinä, jotka eivät olleet toimillaan mitenkään vaikuttaneet ositettavan omaisuuden kertymiseen, ei B:n kuolinpesän osakkaiden voitu katsoa saavan heidän kustannuksellaan osituksessa sellaista perusteetonta taloudellista etua, jota olisi avioliittolain 103 b §:n nojalla soviteltava.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti A:n kuolinpesän osakkaat suorittamaan B:n kuolinpesälle tasinkona 46 118,39 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Pasila, Lea Nousiainen ja Merja Tuovinen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A ja B ovat solmineet avioliiton 16.8.1996. Heillä ei ole yhteisiä rintaperillisiä. B oli kuitenkin joutunut jo alkuvuodesta 1997 ja A muutamia kuukausia myöhemmin toukokuussa 1997 muuttamaan pysyvästi palvelukotiin, jossa he olivat asuneet lyhyen aikaa yhdessä. A on kuollut 16.4.2000 ja B 22.2.2001.

2. A:n kuolinpesään määrätyn pesänjakajan laatiman osituslaskelman mukaan A:n omaisuuden säästö on ollut 97 443,11 euroa ja B:n omaisuuden säästö 5 206,33 euroa. Osituslaskelman mukaan A:n kuolinpesän tulisi maksaa B:n kuolinpesälle tasinkoa 46 118,39 euroa, mikäli ositusta ei soviteltaisi.

3. Pesänjakaja on hyväksynyt A:n kuolinpesän osakkaiden vaatimuksen osituksen sovittelusta ja määrännyt, ettei A:n kuolinpesä ollut velvollinen suorittamaan tasinkoa B:n kuolinpesälle. Käräjäoikeus on hylännyt B:n kuolinpesän osakkaan C:n osituksen moitekanteen. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja velvoittanut A:n kuolinpesän osakkaat suorittamaan B:n kuolinpesälle tasinkoa 46 118,39 euroa.

4. A:n kuolinpesän osakkaiden valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko ositusta sovitella perusteettoman taloudellisen edun perusteella kummankin puolison kuoleman jälkeen ja mikäli vastaus on myönteinen, lisäksi siitä, täyttyvätkö sovittelun edellytykset.

Sovellettavat säännökset ja niiden esityöt

5. Avioliittolain 103 b §:n 1 momentin mukaan ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

6. Lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 62/1986 vp s. 35) mukaan osituksen sovittelua koskevan säännöksen soveltamisalaa ei ole laissa rajoitettu vain tiettyihin ositustilanteisiin. Osituksen sovittelun edellytykset voisivat oletettavasti täyttyä harvemmin silloin, kun avioliitto on purkautunut toisen puolison kuoleman johdosta tai kun ositus tulee toimitettavaksi vasta toisen puolison kuoltua avioeron jälkeen. Silloin, kun ositus tulee toimitettavaksi vasta kummankin puolison kuoleman jälkeen, sovittelun edellytykset tulisivat ilmeisesti täyttymään vain melko harvoissa tilanteissa. Perillistahon eduksi osituksen sovittelu voisi tulla kysymykseen lähinnä tapauksissa, joissa eloonjäänyt puoliso muutoin saisi itselleen osituksessa perusteettomasti taloudellista etua. Tyypillisesti tällainen tilanne voisi syntyä silloin, kun avioliitto on ollut lyhytaikainen ja kuolleen puolison jäämistö käsittää huomattavan omaisuuden, joka on pääosin kuulunut tälle puolisolle jo avioliiton alkaessa. Etenkin, jos puolisoilla ei ole yhteisiä rintaperillisiä, osituksen sovitteluun voi olla tarvetta. Sovittelun edellytykset voivat vastaavasti olla käsillä silloin, kun ositus tämänkaltaisessa tilanteessa tulee toimitettavaksi molempien puolisoiden kuoltua eri perillistahojen kesken (HE 62/1986 vp s. 70).

Sovittelumahdollisuus kuolinpesien välillä perusteettoman edun perusteella

7. Korkein oikeus toteaa, että osituksen sovittelua koskevan säännöksen sanamuodossa on pidetty silmällä sitä tavanomaisempaa tilannetta, että sovitteluharkinta tulee ajankohtaiseksi jo puolisoiden eläessä tehtävässä osituksessa. Säännöksen tarkoituksesta ja sen perusteluista kuitenkin selvästi ilmenee, että sitä voidaan soveltaa myös toisen tai kummankin puolison kuoleman jälkeen tehtävässä osituksessa ja tällöinkin myös sillä perusteella, että ositustaho saisi ilman sovittelua perusteetonta taloudellista etua. Korkein oikeus näin ollen hovioikeuden tavoin katsoo, että estettä kuolinpesien välisen osituksen sovittelulle perusteettoman edun perusteella ei sinänsä ole.

Sovitteluharkintaa koskevan arvioinnin lähtökohdat

8. Laissa säädetyt osituksen sovittelun edellytykset ovat samansisältöiset riippumatta siitä, perustuuko ositus avioeroon vai puolison tai molempien puolisoiden kuolemaan ja keiden välillä ositus toimitetaan. Niin kuin ratkaisussa KKO 2003:29 on todettu, sanotut seikat voivat kuitenkin vaikuttaa osituksen sovittelun kokonaisarvioinnissa. Mainitussa ratkaisussa vastakkain olivat kuolinpesän osakkaiden ja lesken edut. Tällaisessa tilanteessa tulee yhteiseen talouteen panostamisen lisäksi antaa merkitystä myös tarveharkinnalle eli sille seikalle, millaiseksi lesken taloudellinen asema muodostuu osituksen jälkeen.

9. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ositus suoritetaan molempien puolisoiden kuoltua. Varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa vastakkain ovat puolisoiden perillisten edut, tarveharkintaa suurempi merkitys sovitteluharkinnassa on annettava sille, mikä on ollut puolisoiden panostus yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi.

10. Avioliittolain 103 b §:n mukaan sovitteluharkinnassa merkitystä voidaan antaa ainoastaan puolisoiden toiminnalle yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä näihin rinnastettaville puolisoiden taloutta koskeville seikoille. Näin ollen perillisten toimilla puolisoiden talouden hyväksi ei ole, toisin kuin hovioikeus on katsonut, keskeistä merkitystä sovitteluharkinnassa.

Sovittelun edellytykset

11. A ja B ovat solmineet avioliiton 16.8.1996. Avioliitto on päättynyt A:n kuolemaan 16.4.2000. Puolisoiden yhteiselämä oli kuitenkin päättynyt jo tätä ennen vuonna 1997, jolloin puolisot joutuivat pysyvään laitoshoitoon, jossa he tosin asuivat aluksi lyhyen aikaa yhdessä. Asiassa on lisäksi selvitetty, että A on asunut 1.9.1995 lähtien B:n luona L:n kylässä ja että hän oli jo tätä ennen, ilmeisesti 1980-luvun puolivälin jälkeen, viettänyt paljon aikaansa L:n kylässä.

12. Puolisoiden yhteiselämä avioliitossa on siten jäänyt verraten lyhyeksi, mutta toisaalta he ovat asuneet yhdessä ilmeisesti useita vuosia ennen avioliiton solmimista. Arvioitaessa tällaisessa tilanteessa avioliiton ja sitä edeltäneen yhteiselämän keston merkitystä on sovitteluharkinnassa otettava erityisesti huomioon se, miten puolisot ovat tänä aikana toimineet yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi.

13. Asiassa on riidatonta, että A:n omaisuus on hankittu ennen puolisoiden yhdessä asumista. B ei ole osallistunut tuon omaisuuden kartuttamiseen ja säilyttämiseen. Puolisot ovat yhdessä asumisensa aikanakin pitäneet kirjaa ruokamenoistaan ja vastanneet pääsääntöisesti itse vaatehankinnoistaan, eikä puolisoiden ole näytetty yhteiselämänsä aikana muutoinkaan toimineen yhteisen talouden hyväksi. Puolisoiden välillä ei siten ole näytetty missään vaiheessa vallinneen taloudellista yhteisyyttä. Edellä mainitut seikat puoltavat vahvasti osituksen sovittelua.

14. Hovioikeudessa todistajina kuullut neurologi ja yleislääkäri ovat katsoneet, että A ei ollut ollut avioliittoa solmittaessa todennäköisesti kykenevä huolehtimaan taloudellisista asioistaan. Tämä huomioon ottaen on myös kyseenalaista, missä määrin A on tuolloin kyennyt arvioimaan avioliiton solmimiseen liittyviä taloudellisia seikkoja ja sen oikeudellisia vaikutuksia. Näissä olosuhteissa A:n oletetulle tahdolle avioliittoa solmittaessa ei voida antaa merkitystä sovitteluharkinnassa. Sen sijaan A:n terveydentilasta avioliiton solmimishetkellä esitetty selvitys puoltaa osituksen sovittelua.

15. Kuten Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä 2003:29 on todettu, vaatimukseen osituksen sovittelusta tulee suhtautua sitä varovaisemmin, mitä vähäisemmästä tasingon määrästä on kysymys. Sovittelun tarkoituksenahan on korjata vain selvät ja tuntuvat kohtuuttomuudet. Toisin kuin hovioikeus on lausunut, sovitteluharkinnassa keskeistä merkitystä ei kohdassa 9 mainituista syistä kuitenkaan ole perusteltua antaa tämän ositusriidan osapuolten taloudellisille oloille. Osituslaskelman mukaan A:n kuolinpesän B:n kuolinpesälle maksettavan tasingon määrä on noin 46 000 euroa. Määrää ei voida osituskirjasta ilmenevät varat huomioon ottaen pitää vähäisenä. Estettä osituksen sovittelulle ei näin ollen ole.

Kokonaisarviointi

16. A:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvo on kohtalaisen suuri, ja hän on omistanut mainitun omaisuuden jo ennen puolisoiden yhdessä asumista. B ei ole osallistunut A:n omaisuuden kartuttamiseen ja säilyttämiseen. Puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi on ollut myös muilta osin vähäistä. Nämä seikat samoin kuin A:n terveydentila avioliiton solmimishetkellä puhuvat osituksen sovittelun puolesta eikä mikään puhu sitä vastaan. Tämän vuoksi ja koska B:n kuolinpesä mainituissa olosuhteissa saisi osituksessa muutoin perusteetonta etua, Korkein oikeus hyväksyy pesänjakajan ratkaisun osituksen sovittelemisesta avioliittolain 103 b §:n nojalla siten, ettei B:n kuolinpesä saa avio-oikeuden nojalla A:n omaisuutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Pesänjakajan toimittama ositus jää siten pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Jukka Sippo, Ari Kantor ja Tuula Pynnä. Esittelijä Kati Lavi-Waltari.